Virkistyspäivät tulossa? Kurkkaa tästä vaihtoehtoja tiimipäiviin.


​​​​​Kiipeily Väessä

Meillä kiipeävät aloittelijat ja ammattilaiset. Valitse 60 reitistämme itsellesi sopiva ja etene taitotason mukaan. Tarvitset vain sisäliikuntavarusteet ja uusi nousu alkaa.


​​​​​​​Boulder-kiipeily on hauskaa itsensä haastamista kaveriporukalla, perheen kesken tai omassa rauhassa. Boulderoinnin aloittaminen on helppoa: tarvitset vain sisäliikuntavarusteet ja astua sisään Väkeen. Meillä kiipeilevät niin vasta-alkajat kuin edistyneet harrastajatkin. Ethän pue parhaimpia päällesi, sillä kiipeilyotteet ovat karheita ja saattavat vahingoittaa vaatteita.

Kun saavut Väkeen ensimmäistä kertaa, käymme kanssasi läpi boulder-kiipeilyn perusasiat. Jatkossakin saat henkilökunnaltamme vinkkejä ja ohjausta aina kun tarvitset. Mikäli laji tempaisee kunnolla mukaansa, ohjattuihin treeneihimme osallistuminen auttaa nousemaan seuraavalle tasolle harrastuksessa. Suomen kiipeily-yhdistysten kattojärjestö Suomen Kiipeilyliitto ry:n sivuilta voit lukea lajikuvauksen boulderoinnista.
​​

Boulderointi vahvistaa kehon voimaa, tasapainoa ja notkeutta.


Nousuun lähtö

Kiipeileminen vaatii rekisteröitymisen ja sen voi tehdä verkkosivun yläosassa olevasta "rekiteröidy"-linkistä. Rekisterötymisen yhteydessä tulee hyväksyä käyttö- ja sopimusehdot, sillä kiipeily sisältää loukkaantumisen riskin vaikka onkin helppoa ja turvallista. Ainahan voi sattua vahinkoja. Alaikäisten tulee rekisteröityä huoltajan kanssa.

Kiipeilyssä käytetään lajiin kehitettyjä kenkiä ja niitä voi vuokrata tai ostaa meiltä. Muita varusteita ei tässä kiipeilymuodossa oikeastaan ole. Boulderoinnissa ei nimittäin käytetä köysivarmistusta, vaan mahdollista putoamista turvaavat EU-standardien mukaiset turvapatjat. Kiipeilyseinämme kattavat yli 250 m² ja reittien korkeudet vaihtelevat kolmen ja neljän metrin välillä. Seinien profiilit taas vaihtelevat suorasta pystyseinästä jyrkkiin kaltevuuksiin.

Reittejä hallissamme on noin 60. Muuntelemme niitä viikoittain, jotta voimme tarjota tasaisesti uutta ja mielenkiintoista kiipeiltävää. Reiteissä on tarjolla eritasoisia haasteita aloittelijasta ammattilaiseen. Yksittäisten reittien otteet erotat yhtenäisestä väristä ja lähtöotteet olemme merkinneet otemerkeillä. Jokaisella reillä on TOP-ote, johon reitti päättyy. Tarkoitus on ottaa TOP-otteesta kahdella kädellä hallitusti kiinni, jolloin reitti on ns. hyväksytysti kiivetty. Mutta saat ja suositellaan kiipeilemään kaikilla otteilla omaan tahtiin ja taitojen rajoissa. Mikäli nousee kysymyksiä tai ihmetyksiä, niin asiakaspalvelumme vastailee mielellään kysymyksiin.

Kiipeilykurssit auttavat aloittamaan ja kehittymään

Loimme kolmiosaisen kurssikokonaisuuden mahdollistamaan kiipeilyn turvallisen ja miellyttävän aloittamisen. Ja jatko-osien myötä voit jatkaa kehittymistä ja tehdä kiipeilystä itsellesi oman harrastuksen. Tai voit luoda siitä sinulle muita lajeja tukevan harrastuksen. Lue alla olevasta linkistä enemmän ja ilmoittaudu mukaan.

:

Modernit kiipeilyreitit vaativat paljon motoriikkaa ja dynaamista voimaa.

Jos reiti loppuvat kesken voi hakea MoonBoardin 15000 reitistä omat haasteet.

Näkymä yläparvelta, lämmittely alueelta.

Lasten kiipeily

Lapset ovat tervetulleita Väelle kiipeilemään ja haluamme kannustaa lapsia sekä nuoria liikkumaan! Meidänkin tyttö viihtyy hallilla vapaa päivinä. Lapsille löytyy kiipeilykenkiä koosta 24 alkaen ja ihan pienimmät voivat tulla viettämään aikaa perheiden kanssa kun sisarukset kiipeilevät. Vaunuikäiset voi vaikka laittaa tuulikaappiin päiväunille. Lisäksi olemme koonneet pienen leikkipaikan näkyvälle paikalle, jossa voi lukea kirjaa tai kasailla palikoita.

Muutamia asioita tulee lasten kanssa ottaa kuitenkin huomioon:

- Kiipeilypatjoilla ei saa kulkea tai juosta
- Alle 12 vuotiaat vain huoltajan kanssa tai valvonnassa
- Suuret ryhmät vain ohjatuille yksityistunneilla (alle 12 vuotiaat - yli 5 henkeä)
- Lämmittelyalueelle ja kiipeilymatolle ei saa päästää valvomatta pieniä lapsia
- Alle 7 vuotiaat kiipeilevät ilmaiseksi vanhemman kanssa, muussa tapauksessa perimme lasten kertäkäynnin.
- Vuokrakengät kaiken ikäisille 3 €

Näillä pyritään kaikille miellyttävään ja turvalliseen harrastamiseen. Lapset ovat huoltajan vastuulla ja turvallisuus on meille todella tärkeä!

​​​​​​​Turvapatjat pehmentävät, mikäli ote lipsahtaa

Kaikille ensikertalaisille pidetään lajiesittely sekä käydään turvallisuusasiat ja pelisäännöt läpi, jotta harrastaminen on kaikille hauskaa ja turvallista. Turvapatjaa on vähintään 2,5m seinän uloimmasta kohdasta ja sen paksuus on 26 cm, joten patjalle putoaminen on varmaa.

Hyviä pelisääntöjä ovat:

- Älä juokse ja huuda hallissa
- Kulje vain lattiaa pitkin, patja on tarkoitettu putoamiselle
- Maton reunalla voi istua rauhassa mutta ole tietoinen mitä selän takana tapahtuu
- Anna seinälle ehtineelle kiipeiljälle rauha keskittyä kiipeilemiseen ja odota omaa vuoroa. Patjalla olevat ovat vastuussa, ettei kukaan putoa päälle
- Huomioi muut kiipeilijät ennen kuin lähde reitille, sillä osa reiteistä kulkee poikittain seinällä ja reitti voi tulla kulman takaa

Turvallisuus näkökulmia ovat:

- Seinän päälle ei saa kivetä
- Kiipeä aina alas päin, kaikkia otteita käyttäen
- Pyri pudottautumaan hallitusti matolle
- Mikäli ote lipsahtaa, niin älä ota kädellä iskua vastaan vaan jousta polvista ja kierähdä pepun kautta selälleen
- Pidä tavarat maton reunalla, penkeillä tai pukuhuoneessa

Jos sattuu onnettomuus:

- Kerro tapahtumasta välittömästi asiakaspalveluun
- Kuuntele asiakaspalvelijan ohjeita
- Estä lisävahinkojen tapahtuminen tiedottamalla muita kiipeilijöitä
- Pysy rauhallisena

Näitä ohjeita noudattamalla minimoit tapaturmien todennäköisyyttä ja näin ollen kaikilla harrastaminen on hauskaa ja mukavaa.

Yritykset ja yhteisöt

Järjestämme virkistyspäivätapahtumia ja -tilaisuuksia teidän toiveiden mukaisesti. Perinteisesti meillä on ohjattuja kiipeilyryhmiä sekä yksityistä joogaa mutta valikoima on kuitenkin laajentunut vuosien varrella ja työstämme valikoimaan lisää tarjontaa. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä alla olevasta linkistä.

Muut tilat ja seinät

Kiipeilyhallin ja joogasalin lisäksi meiltä löytyy lämmittelyalue, joka on kaikkien vapaassa käytössä. Vuosijäsenille tarjoamme pienen kuntonurkkauksen, jossa voi tehdä oheisharjoitteina voimailua. Nurkkauksessa on kolme levytankoa ja pari penkkiä sekä kyykkyhäkki.

Meillä on kaksi erillistä sovellusta, joiden avulla voi kehittää omaa kiipeilyä. Ensimmäinen on MoonBoard, jossa on kolme erilaista otesarjaa 40 asteen jyrkkyyden omaavalla seinällä. Tämä löytyy hallin perältä ja siihen saa sovelluksella syttymään led valot, jotka neuvovat reitin kulun. Sovellukseen voi myös itse tehdä reittejä mutta siellä on jo 15 000 reittiä, joten onnea uuden reitin tekemiseen. Toinen sovellus on Stōkt- niminen, johon olemme tallentaneet meidän spaywallin, "miljoonaseinän", jossa voi harjoitella omilla vahvuuksilla tai vahventaa heikkouksia oman kehon ulottuvuuksilla. Lisäksi sovellukseen voi tallentaa ja katsoa toisen tekemiä reittejä. Molemmista sovelluksista kysy asiakaspalvelusta lisätietoa jos kiinnostuit.


Lämmittely alue on kaikille vapaassa käytössä.

Reiti voivat olla myös visuualisesti hauskoja.


Pukuhuoneet

Naisille ja miehille on omat pukuhuoneet, joista molemmista löytyy kaksi vessaa ja suikut. Pukuhuoneista löytyy myös lukolliset kaapit arvotavaroille sekä naulakot vaatteille.


Miesten pukuhuone, vessat ja suihku.

Miesten puhuhuone, lukkolliset kaapit ovat paikallisen puuseppien käsien jälkeä.

Luonnonkivilaatat hierovat kiipeilyn kovettuneita jalan lihaksia ja kruunaa raskaan ja onnistuneen treenin.

Tyylikäs naulakko.


​​​​​​​Kiipeily - liput


​​​​​​​Osta jäsenyys tai kortti vaivattomasti verkkokaupasta. Kertakäynnit myydään paikan päältä!


Vuosijäsenyydellä saat etuja

Liittymällä Väen kiipeilyn vuosijäseneksi kuljet vapaammin ja nautit eduista.
​​​​​​​

Hinta

  • Vuosijäsenyyden hinta 600 €
  • Voi maksaa myös neljässä erässä ( 156 € ) tai 12 erässä kuukausittain, jolloin hinta 55€ / kk. Lasku tulee ilmoittamaasi sähköpostiin.


Edut

  • Harjoittelumahdollisuus 06–24 välisenä aikana: pääset sisään mobiilisovelluksella tai kulkulätkällä
  • 10 % alennus kiipeilyvarusteista Väessä
  • 20% alennus perheenjäsenten kertakiipeilylipuista
  • Oikeus käyttää kuntonurkkausta

​​​​​​


​​​​​​​